Kategoria: Psykodraama

  • Rakkaus näkee sen, mikä on vasta syntymässä

    Rakkaus näkee sen, mikä on vasta syntymässä

    Milla Keränen

    Ihmisiä kohdataan monilla nimillä. Potilaina. Asiakkaina. Oppilaina. Työntekijöinä. Kuntoutujina. Diagnooseina. Nämä sanat ovat usein tarpeellisia. Ne auttavat meitä hahmottamaan maailmaa. Silti niihin liittyy myös vaara. Voimme alkaa nähdä ihmisen vain sen kautta mitä hän tällä hetkellä näyttää olevan.

    Psykodraaman syvin viisaus ei liity menetelmiin. Se liittyy näkökulmaan. Ihmistä ei tarkastella valmiina. Häntä tarkastellaan jatkuvasti muotoutuvana. Tämä ajatus muuttaa tapaa ymmärtää ihmisiä.

    Kun katsomme toista ihmistä, näemmekö vain hänen nykyisen tilanteensa? Vai näemmekö myös hänen mahdollisuutensa? Näemmekö riippuvuuden takana ihmisen joka yrittää selviytyä? Näemmekö vihan takana satutetun lapsen? Näemmekö vetäytymisen takana kaipuun yhteyteen? Näemmekö epäonnistumisen takana yrityksen joka ei vielä onnistunut?  Jokainen meistä kantaa mukanaan tarinoita siitä kuka on. Joskus nuo tarinat ovat niin vanhoja ettemme enää huomaa niiden olevan menneisyyttä. ”Minä olen tällainen.” ”En minä osaa.” ”Minä epäonnistun aina.” ”Minä olen liikaa.” ”Minä en riitä.”

    Psykodraaman näyttämöllä ihmisellä on mahdollisuus kokeilla uusia rooleja ja uusia näkökulmia. Hän ei ole sidottu siihen mitä hän on ollut. Hän saa hetkeksi astua kohti sitä mitä hän voisi olla. Psykodraaman erityisyys on siinä, että uusia mahdollisuuksia ei ainoastaan ajatella vaan niitä voidaan myös kokeilla toiminnan kautta. Ihminen saa astua hetkeksi sellaiseen rooliin, näkökulmaan tai tulevaisuuteen jota hän ei ole vielä uskaltanut elää todeksi. Joskus jo yksi tällainen kokemus avaa oven johonkin uuteen. Tässä piilee jotakin syvästi toiveikasta. Ei pinnallista positiivisuutta. Vaan syvää luottamusta ihmisen kasvuun.

    Psykodraama kutsuu kysymään jotakin muuta. Entä jos tarina ei ole valmis? Entä jos ihmisessä on enemmän kuin hän tällä hetkellä näkee? Ajattelen, että rakkaus liittyy juuri tähän. Ei tunteena. Ei romanttisena käsitteenä. Vaan tapana katsoa. Rakkaus on kykyä ja tahtotilaa nähdä ihmisessä muutakin kuin hänen haavansa. Se on kyky nähdä myös hänen voimansa. Mahdollisuutensa. Kasvunsa. Tulevaisuutensa.

    Ehkä rakkaus ei ole sitä, että näemme ihmisessä sen mitä hän jo on. Ehkä rakkaus on kykyä nähdä myös se mitä hänessä on vasta syntymässä.

    Milla Keränen on psykodraamaohjaajaopiskelija, joka valmistuu vuonna 2027. Opintojen aikana luovuutta on tarkasteltu monesta eri suunnasta ja blogisarja syntyi opintojen aikana.

    Lukuvinkit

    • J. L. Moreno: Psychodrama, Volume 1
    • Marcia Karp ym.: The Handbook of Psychodrama
    • Martin Buber: Minä ja Sinä
  • Kohtaaminen ei muuta ihmistä. Mutta ilman kohtaamista mikään ei muutu.

    Kohtaaminen ei muuta ihmistä. Mutta ilman kohtaamista mikään ei muutu.

    Mitä tapahtuu, kun ihminen tulee näkyväksi?

    OSA 2

    Milla Keränen


    Elämme aikaa jossa ihmiset saavat enemmän neuvoja kuin koskaan aiemmin. Miten pitäisi syödä. Miten pitäisi kasvattaa lapsia. Miten pitäisi palautua. Miten pitäisi käsitellä tunteita. Tietoa on kaikkialla. Silti
    moni kokee jäävänsä yksin.


    Ongelma ei ole tiedon puute. Ongelma on kohtaamisen puute. Psykodraamassa puhutaan telestä. Moreno kuvasi sillä aitoa vastavuoroista yhteyttä ihmisten välillä. Tele ei tarkoita miellyttämistä eikä samanmielisyyttä. Se tarkoittaa kokemusta siitä, että toinen ihminen todella näkee meidät. Tämä on yksi ihmisen perustavimmista tarpeista. Tulla nähdyksi. Ei roolin kautta. Ei suorituksen kautta. Ei diagnoosin kautta. Vaan ihmisenä.


    Työelämässä puhumme paljon vuorovaikutuksesta. Harvemmin pysähdymme pohtimaan kuinka suuri osa kohtaamisistamme tapahtuu valmiiden oletusten kautta. Näemme helposti toisen käyttäytymisen mutta emme sitä, mitä käyttäytymisen alla tapahtuu. Lapsen uhmakkuuden. Työkaverin ärtyneisyyden. Asiakkaan vetäytymisen. Puolison hiljaisuuden. Mutta näemmekö pelon, häpeän, surun tai yksinäisyyden niiden takana? Todellinen kohtaaminen alkaa, kun luovumme tarpeesta tietää. Kun emme kiirehdi ratkaisemaan. Emme korjaa tai selitä. Kun jäämme kuuntelemaan.

    Vanhemmuudessa tämä voi tarkoittaa hetkeä jossa lapsen käytöksen sijaan pysähdymme kuuntelemaan sitä tunnetta joka käytöksen alla elää.
    Työyhteisössä se voi tarkoittaa uteliaisuutta puolustautumisen sijaan. Terapeuttisessa työssä se tarkoittaa uskallusta viipyä kokemuksen äärellä ilman kiirettä löytää ratkaisua.

    Psykodraamatyöskentelyssä tapahtuu jotakin erityistä. Ihminen tulee nähdyksi tavalla, joka ei rajoitu hänen ongelmaansa. Hän saa mahdollisuuden tarkastella itseään useasta näkökulmasta. Samalla syntyy tila jossa uudenlainen ymmärrys voi kasvaa.


    Moni meistä muistaa elämästään ihmisen joka todella kohtasi meidät. Ehkä opettajan. Ehkä ystävän. Ehkä terapeutin. Ehkä täysin vieraan ihmisen. Usein emme muista heidän sanojaan. Muistamme sen, miltä heidän seurassaan tuntui. Kohtaamisen vaikutus ulottuu paljon pidemmälle kuin yksittäiseen hetkeen. Siksi uskon, että ihminen muuttuu useammin nähdyksi tulemisen kuin neuvomisen kautta. Juuri siksi kohtaaminen on yksi voimakkaimmista muutoksen mahdollistajista joita meillä on.

    Käytetään se mahdollisuus siis hyvin.

    Milla Keränen on psykodraamaohjaajaopiskelija, joka valmistuu vuonna 2027. Opintojen aikana luovuutta on tarkasteltu monesta eri suunnasta ja blogisarja syntyi opintojen aikana.


    Lukuvinkit
     J. L. Moreno: Who Shall Survive?
     Zerka T. Moreno: The Quintessential Zerka
     Daniel Siegel: Mindsight


  • Luovuus alkaa siitä, mihin pelko päättyy

    Luovuus alkaa siitä, mihin pelko päättyy

    Mitä tapahtuu, kun ihminen tulee näkyväksi?

    OSA 1

    Milla Keränen


    Moni ajattelee luovuuden liittyvän taiteeseen, ideointiin tai kykyyn keksiä jotakin uutta. Psykodraaman näkökulmasta luovuus on kuitenkin paljon perustavanlaatuisempi ilmiö. Se on ihmisen kykyä vastata elämään tavalla joka ei synny automaattisesti menneisyydestä. Siksi luovuus ei ole vastakohta jäykkyydelle. Luovuus on vastakohta pelolle.


    Pelko kaventaa ihmisen maailmaa. Se saa meidät toistamaan tuttua, vaikka tuttu ei enää palvelisi meitä. Se saa meidät takertumaan siihen minkä tunnemme turvalliseksi, vaikka samalla menettäisimme jotakin
    elävää. Vähitellen elämä alkaa rakentua selviytymisen ympärille. Emme edes huomaa sitä.


    Sama riita toistuu parisuhteessa vuodesta toiseen. Työyhteisössä jatketaan toimintatapaa jonka kaikki tietävät kuormittavaksi. Vanhempi reagoi lapseensa tavalla jonka vannoi itse aikanaan muuttavansa.
    Ihminen tietää, ettei voi hyvin mutta ei löydä tietä ulos. Kyse ei useimmiten ole tahdonvoiman puutteesta.


    Kyse on siitä, että pelko sitoo ihmisen vanhaan silloinkin, kun ihminen kaipaisi jotakin uutta.


    Psykodraaman perustaja Jacob Levy Moreno näki luovuuden elämänvoimana. Hänen mukaansa hyvinvointi ei synny siitä, että ihminen oppii toistamaan vanhaa entistä paremmin vaan siitä, että hän kykenee vastaamaan elämän tilanteisiin spontaanisti ja tarkoituksenmukaisesti. Luovuus ei siis ole lahja harvoille. Se on mahdollisuus joka kuuluu meille kaikille.


    Olen saanut kohdata työurani aikana ihmisiä hyvin erilaisissa elämäntilanteissa. Yhä uudelleen olen huomannut saman ilmiön: ihminen ei kärsi siksi, että hänessä olisi jotakin vialla. Hän kärsii koska jokin
    hänen sisällään ei ole saanut tulla näkyväksi. Jokin elävä odottaa tilaa. Jokin uusi odottaa mahdollisuutta.


    Luovuus alkaa pienestä hetkestä. Ihminen sanoo ensimmäistä kertaa ääneen sen mitä on pitkään pitänyt sisällään. Hän pyytää apua. Hän asettaa rajan. Hän uskaltaa surra. Hän lopettaa itsensä vastaan taistelemisen. Ulospäin muutos näyttää pieneltä. Sisäisesti kokonainen elämä vaihtaa suuntaa. Luovuus ei ole vain terapiatilassa tapahtuva ilmiö. Sitä tarvitaan vanhemmuudessa, työyhteisöissä, ihmissuhteissa, johtamisessa ja yhteiskunnassa. Jokainen meistä kohtaa tilanteita joissa vanha vastaus ei enää riitä. Juuri silloin luovuus kutsuu meitä eteenpäin.


    Luovuus ei ole uuden keksimistä. Se on rohkeutta vastata elämään tavalla jota pelko ei enää johda.

    Milla Keränen on psykodraamaohjaajaopiskelija, joka valmistuu vuonna 2027. Opintojen aikana luovuutta on tarkasteltu monesta eri suunnasta ja blogisarja syntyi opintojen aikana.


    Lukuvinkit
     J. L. Moreno: Who Shall Survive?
     J. L. Moreno: Psychodrama, Volume 1
     Zerka T. Moreno: The Quintessential Zerka