Mitä tapahtuu kun ihminen tulee näkyväksi?
OSA 3
Milla Keränen
Ihmisiä kohdataan monilla nimillä. Potilaina. Asiakkaina. Oppilaina. Työntekijöinä. Kuntoutujina. Diagnooseina. Nämä sanat ovat usein tarpeellisia. Ne auttavat meitä hahmottamaan maailmaa. Silti niihin liittyy myös vaara. Voimme alkaa nähdä ihmisen vain sen kautta mitä hän tällä hetkellä näyttää olevan.
Psykodraaman syvin viisaus ei liity menetelmiin. Se liittyy näkökulmaan. Ihmistä ei tarkastella valmiina. Häntä tarkastellaan jatkuvasti muotoutuvana. Tämä ajatus muuttaa tapaa ymmärtää ihmisiä.
Kun katsomme toista ihmistä, näemmekö vain hänen nykyisen tilanteensa? Vai näemmekö myös hänen mahdollisuutensa? Näemmekö riippuvuuden takana ihmisen joka yrittää selviytyä? Näemmekö vihan takana satutetun lapsen? Näemmekö vetäytymisen takana kaipuun yhteyteen? Näemmekö epäonnistumisen takana yrityksen joka ei vielä onnistunut? Jokainen meistä kantaa mukanaan tarinoita siitä kuka on. Joskus nuo tarinat ovat niin vanhoja ettemme enää huomaa niiden olevan menneisyyttä. ”Minä olen tällainen.” ”En minä osaa.” ”Minä epäonnistun aina.” ”Minä olen liikaa.” ”Minä en riitä.”
Psykodraaman näyttämöllä ihmisellä on mahdollisuus kokeilla uusia rooleja ja uusia näkökulmia. Hän ei ole sidottu siihen mitä hän on ollut. Hän saa hetkeksi astua kohti sitä mitä hän voisi olla. Psykodraaman erityisyys on siinä, että uusia mahdollisuuksia ei ainoastaan ajatella vaan niitä voidaan myös kokeilla toiminnan kautta. Ihminen saa astua hetkeksi sellaiseen rooliin, näkökulmaan tai tulevaisuuteen jota hän ei ole vielä uskaltanut elää todeksi. Joskus jo yksi tällainen kokemus avaa oven johonkin uuteen. Tässä piilee jotakin syvästi toiveikasta. Ei pinnallista positiivisuutta. Vaan syvää luottamusta ihmisen kasvuun.
Psykodraama kutsuu kysymään jotakin muuta. Entä jos tarina ei ole valmis? Entä jos ihmisessä on enemmän kuin hän tällä hetkellä näkee? Ajattelen, että rakkaus liittyy juuri tähän. Ei tunteena. Ei romanttisena käsitteenä. Vaan tapana katsoa. Rakkaus on kykyä ja tahtotilaa nähdä ihmisessä muutakin kuin hänen haavansa. Se on kyky nähdä myös hänen voimansa. Mahdollisuutensa. Kasvunsa. Tulevaisuutensa.
Ehkä rakkaus ei ole sitä, että näemme ihmisessä sen mitä hän jo on. Ehkä rakkaus on kykyä nähdä myös se mitä hänessä on vasta syntymässä.
Milla Keränen on psykodraamaohjaajaopiskelija, joka valmistuu vuonna 2027. Opintojen aikana luovuutta on tarkasteltu monesta eri suunnasta ja blogisarja syntyi opintojen aikana.
Lukuvinkit
- J. L. Moreno: Psychodrama, Volume 1
- Marcia Karp ym.: The Handbook of Psychodrama
- Martin Buber: Minä ja Sinä


Vastaa